torstai 4. heinäkuuta 2013

Vetoomus vanhemmille –osta teinille lippu Ilosaarirockiin

Mikä erottaa kaupunkifestivaalin ja landella järjestettävän festarin toisistaan? Tapahtumatuottajan vinkkelistä näitä kahta tapahtumaa erottaa ainakin matkustamiseen liittyvät järjestelyt niin festarikansan kuin artistienkin osalta, sillä landella joudutaan useasti ottamaan huomioon julkisen liikenteen aikataulut ja riittävyys. Lisäksi telttailu on olennainen osa esimerkiksi Ilosaarirockia, joka erottaa Ilosaarirockin monesta muusta.  Telttailu oikeastaan on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, kun pienen paikkakunnan hotellit pursuavat peruutusvarauksia.

Kävin ensimmäisen kerran Ilosaarirockissa vuonna 1995. Vanhemmat heittivät minut hikisellä Nissan Primeralla Linnunlahdentietä pitkin Joensuun Raviradan parkkipaikalle, josta raahauduin telttani kanssa Raviradan keskinurmelle telttailemaan. Johonkin hökkeliin maksoin leiriytymisen, joka taisi maksaa parikymmentä markkaa. Jo tuolloin Linnunlahdentiellä ajellessa huomio kiinnittyi suhteellisen kapeaan ajokaistan leveyteen, kun ajoradan täytti yksi jos toinenkin festivaalikävijä reppuineen ja telttoineen.

Festivaalikokemus sekä festarialueella että telttailualueella oli järisyttävä. Varsinainen seikkailu. Jäin sille tielleni ja kiinnostuin entistä enemmän festivaaleista ja musiikkitapahtumista.

Ilosaarirockin lähiympäristöön kerääntyy vuosittain runsaasti ihmisiä. Poliisin ja eri viranomaisten kanssa käydyissä palautekeskusteluissa päädytään vuosittain miettimään eri tapoja lähialueiden yleisen turvallisuuden parantamiseksi. Varovaisen arvion mukaan Joensuun Areenan, Tiedepuiston, pesäpallokentän, jäähallin ja lähialueiden puistikoihin kerääntyy  5000-10 000 ihmistä, joista valtaosalla ei ole Ilosaarirockiin lippua. Saati edes aikomusta hankkia sellaista. Tämä joukko ihmisiä koostuu monenlaisesta eläjästä ja kaupunkilaisesta sekä poikkeuksetta aiheuttaa järjestyksenvalvonnallisia tehtäviä festivaaliorganisaatiolle ja poliisille.

Suurin osa Linnunlahden alueen väkivalta- ja omaisuusrikoksista festivaaliviikonloppuna tehdään juuri yllämainituilla alueilla. selvittelyjen perusteella monen teinin ensitutustuminen festivaalitunnelmaan tapahtuu lähialueilla noin 14-vuoden ikäisenä.

Ilosaarirockin festivaalialueella ja leirintäalueilla ensikävijä kohtaa poikkeuksellisen hyvän tunnelman, jossa festarikävijät ja ennen kaikkea tuhannet vapaaehtoiset sekä järjestyksenvalvontaorganisaatio kohtaavat toisensa. Ilosaarirock tunnetaan hyvistä palveluista, järjestelyistä sekä omaleimaisesta ja maanläheisestä tunnelmasta. Kaikkia autetaan ja neuvotaan. Festivaalialueella on runsaasti vessoja, jotka eivät lainehdi, ilmaisia vesipisteitä, roskiksia ja kierrätyspisteitä, monensorttista ruokaa ja juomaa, anniskelualueita ja paljon myös lavojen lisäksi oheisohjelmaa ja tekemistä. Festivaali- ja leirintäalueilla on ympärivuorokauden valvontaa ja tuhansia työntekijöitä huolehtimassa festivaaliväen viihtyisyydestä. Festarialueella on siistiä ja roskia kerätään säännöllisesti. Yksikään vessa ei ole kaadettu.

Ulkoalueille sijoitetut vessan joko tulvivat jatkuvasti kuormitetusta käytöstä. Tai vessat ja roska-astiat kaadetaan. Roskikset usein löytyvät myös ennalta-arvaamattomista paikoista.

Festivaalin järjestyksenvalvojat toimivat lähialueilla järjestyksenvalvontalain tuomin oikeuksin.  Poliisille jätettävässä tapahtumailmoituksessa sekä festivaalin turvallisuus- ja pelastusasiakirjoissa liitteineen kerrotaan miten yleistä turvallisuutta pidetään sekä festivaalissa että poliisiviranomaisen määrittämällä lähialueella. Lähialueen turvallisuus on meidän ja poliisin yhteinen missio, johon panostetaan vuosi vuodelta enemmän.

Kaikkeen me ei yhdessäkään pystytä ja mieleen tuli ainakin pari tapaa, joilla maakunnan väki ja vanhemmat voisivat avustaa meitä:

* Vanhemmat, jos teillä on teini, joka haluaa Ilosaarirockiin, niin laskekaa hänet tutustumaan tapahtumaan. Jos teinillä ei ole festivaalilippua, niin tulkaa käymään Mehtimäellä tapahtuman aikana. Näette mitä Mehtimäen alueella tapahtuu.

* Vanhemmat, jos teillä on teini, joka haluaa Ilosaarirockiin, niin ostakaa hänelle Ilosaarirockin lippu. Festivaalialueella on viihtyisää ja turvallista ja lipun ostamalla takaatte teinille turvallisemman festivaalikokemuksen kuin lähialueella.

* Vanhemmat, jos teillä on teini, joka haluaa Ilosaarirockiin, niin kätevintä olisi hänelle hankkia meidän nuorisokampanjalippu, joka sisältää myös telttapaikan. Lippu on tarkoitettu tuhannelle maakunnan 15-17-vuotiaalle. Lipun saa kätevimmin Tiketin verkkosivuilta www.tiketti.fi .





1 kommentti:

  1. Oheinen mielipidekirjoitus julkaistu tänään Karjalaisessa:

    Poliisin ja Ilosaarirockin vetoomus vanhemmille

    Pohjois-Karjalan poliisilaitos ja Joensuun Popmuusikot ovat tehneet vuosikausia hedelmällistä yhteistyötä Ilosaarirockiin liittyen. Myös tilastot tukevat yhteistyön toimivuutta. Ilosaarirock on ollut jo vuosien ajan rikos- ja hälytystehtävätilastojen perusteella rauhallinen festivaali, kun ottaa huomioon asiakasmäärän ja sen, miten lähellä Joensuun kaupungin keskustaa tapahtuma järjestetään.

    Vuodesta toiseen olemme rockin jälkeisessä palautetilaisuudessa todenneet kuitenkin sen, että ongelmallisin alue sekä järjestäjille että myös viranomaisille on Mehtimäen alue. Joensuun Areenan, Tiedepuiston, pesäpallokentän ja jäähallin alueelle saapuu runsaslukuinen joukko ihmisiä, joista osa ei ole ostanut festivaalilippua eikä sitä edes aio hankkia. Varovaisten arvioiden perusteella alueella oleskelee viikonlopuna aikana jopa 5000-10 000 ihmistä. Kyseistä aluetta valvovat sekä Ilosaarirockin järjestyksenvalvojat että myös poliisit, mutta alue ei ole kuitenkaan niin hyvin valvottu kuin virallinen, aidattu festivaalialue tai Ilosaarirockin leirintäalueet. Festivaalialueen lähiympäristöön kerääntyy myös runsaasti alaikäisiä, joille kyselyiden mukaan lähialueella hengailu on ensimmäinen kosketus Ilosaarirockin tunnelmaan.

    Suurin osa Linnunlahden alueen väkivalta- ja omaisuusrikoksista festivaaliviikonloppuna tehdään juuri yllämainitulla alueella. Lisäksi alkoholin ja myös muiden päihteiden käyttö on yleistä. Alkoholia on takavarikoitu aiempina vuosina jopa 12-vuotiailta lapsilta.

    Poliisi ja Joensuun Popmuusikot vetoavat vanhempiin, että he tulisivat tänä vuonna käymään Mehtimäen alueella, mikäli tietävät oman lapsensa viettävän siellä aikaansa festivaaliviikonloppuna. Ylimääräiset silmät ja korvat ovat erittäin tervetulleita - kaikkialle kun emme mekään ehdi.

    Popmuusikoiden työntekijät ja hallitus toivovat lisäksi, että jos nuorelle halutaan todellinen ja turvallinen festivaalielämys, kannattaa hankkia mieluummin festivaalilippu kuin päästää hänet "ilman valvontaa" Mehtimäen lähialueelle. Ilosaarirockin festivaalialueella ja leirintäalueilla työskentelee runsaasti järjestyksenvalvojia ja henkilökuntaa ympäri vuorokauden. Ilosaarirock tunnetaan valtakunnallisesti hyvästä palvelusta ja omaleimaisesta tunnelmasta, joka festivaalialueella vieraillessa välittyy. Lähialueilla festivaalitunnelma voi kääntyä hyvin erilaiseksi viikonlopun aikana. Ja siellä aitojen sisäpuolella ne bänditkin soittavat.

    Markku Pyykkönen
    Toiminnanjohtaja
    Joensuun Popmuusikot ry

    Kimmo Wetterstrand
    Komisario
    poliisin yleisjohtaja Ilosaarirockissa
    Pohjois-Karjalan Poliisilaitos

    VastaaPoista